Poliisi

04/28/2024 | Press release | Distributed by Public on 04/27/2024 22:28

Hämeessä mitattiin kovia ylinopeuksia

Hämeessä mitattiin kovia ylinopeuksia

Julkaisuajankohta 28.4.20247.23
Uutinen

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisitehtävien osalta varsin tavanomainen viikonlopun. Tehtäviä vuorokaudelle kertyi kaikkiaan 297 kappaletta. Poliisi työllistivät mm. liikenneaiheiset tehtävät. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kuusi henkilöä.

LAHTI
Lauantai-iltana kello 23.00 aikaan liikennevalvontaa Lahdenkadulla suorittanut poliisipartio mittasi pohjoisen suuntaan menevälle henkilöautolle nopeudeksi 108km/h, rajoituksen ollessa 50km/h. Autoa kuljettanut 2000 -luvulla syntynyt miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.
Kello 23.20 aikaan poliisipartio mittasi Eteläisellä kehätiellä Liipolan tunnelissa kulkeneelle henkilöautolle nopeudeksi 151km/h, rajoituksen ollessa 80km/h. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies määrättiin tapahtuneen johdosta väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
HÄMEENLINNA
Lauantaina iltapäivällä kello 15.50 aikaan poliisipartio sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Tiiriössä. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton Wartiamäenkadulta. Autoa kuljettanut nopin kuusikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
RIIHIMÄKI
Lauantaina aamupäivällä kello 09.16 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöauton ulosajosta VT3:lla Riihimäen pohjoisessa liittymässä. Ulosajon seurauksena henkilöauto oli törmännyt valotolppaan. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman, lisäksi huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Hämeen poliisilaitosKanta-HämeLiikennePäijät-HämeUutinenValvonta- ja hälytystoiminta