Elisa Oyj

03/29/2023 | Press release | Distributed by Public on 03/29/2023 01:33

Etelä- ja Keski-Pohjanmaa siirtyvät entistä toimivampien mobiiliyhteyksien aikaan – Elisan 3G-verkko poistuu käytöstä kevään aikana

Elisa on panostanut Etelä- ja Keski-Pohjanmaan 4G- ja 5G-verkkoihin, jotka vastaavat nykypäivän asiakastarpeisiin. Lähes kaikki alueen tietoliikenne on siirtynyt näihin toimivampiin verkkoihin, ja näin aikansa palvelleesta 3G-verkosta voidaan vapauttaa energia- ja taajuusresurssit uudempien verkkojen käyttöön. 2G-verkon toiminta jatkuu ennallaan.

3G-verkko mahdollisti aikanaan mobiilidataliikenteen, mutta nykyisin esimerkiksi suoratoisto ja etätyöskentely vaativat toimiakseen tehokkaampia 4G- ja 5G-yhteyksiä.

- Olemme viime vuosina satsanneet 4G- ja 5G-verkkojen kattavuuteen ja kapasiteettiin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla. Nyt maakunnissa päästään ensimmäisten joukossa Suomessa siirtymään pysyvästi näihin parempaa palvelua tarjoaviin mobiiliverkkoihin. Valtaosa mobiiliverkon käyttäjistä on jo siirtynyt 4G- ja 5G-palvelujen piiriin, eikä 3G-verkon poistuminen vaadi heiltä toimenpiteitä. Muutos näkyy siinä, että dataliikenteen ja puheluiden laatu on 4G- ja 5G-verkoissa 3G:tä parempi, kuvailee Elisan Pohjanmaan aluejohtaja Niklas Granholm.

Aniharvat laitteet, kuten vanhat puhelimet, riistakamerat ja maksupäätteet, toimivat ainoastaan 3G-verkossa. 3G-verkon poistuessa vain 2G:tä ja 3G:tä tukevia laitteita omistavat asiakkaat siirtyvät käyttämään 2G-verkkoa, joka jää edelleen toimintaan. Muilla käyttäjillä palvelu jatkuu 4G- ja 5G-verkoissa tuttuun tapaan. 3G:tä hyödyntävien IoT-palveluiden käyttö on jatkossa mahdollista 2G-verkossa tai uudemmissa LTE-M ja NB-IoT (Narrowband Internet of Things) -verkoissa, jotka ovat esineiden internetiä varten kehitettyjä energiatehokkaita teknologioita.

Mobiiliverkon energiatehokkuus paranee

Vähälle käytölle jääneistä verkoista luopuminen parantaa koko mobiiliverkon energiatehokkuutta ja edistää kestävää kehitystä. Lisäksi 3G-verkoista vapautuvat taajuuskaistat voidaan jatkossa hyödyntää lisäkaistana uudemmissa verkoissa.

- Suomalaiset ovat mobiilidatan käytössä maailman kärkeä ja datamäärät jatkavat kasvamistaan. Pystymme tuottamaan näitä lisääntyviä tarpeita vastaavaa palvelua esimerkiksi 5G:llä, jonka tiedonsiirtokyky ja energiatehokkuus ovat 3G:tä huomattavasti parempia. Kun 3G-verkon valot sammuvat, voidaan verkon ylläpitoon kulunut energia sekä muut resurssit käyttää 4G- ja 5G-verkkojen kehittämiseen edelleen, Granholm kertoo.

Suomen lisäksi monet muut maat ovat luopumassa 3G-teknologiasta. Elisan 3G-verkon sulkeminen etenee vaiheittain vuoden 2023 aikana ja eri alueita tiedotetaan asiasta lähempänä. Ensimmäisenä Elisan 3G-verkko sulkeutui Hämeenlinnassa alkuvuodesta 2023. 2G- ja 4G-verkkojen toiminta jatkuu ennallaan ja niiden elinkaarta arvioidaan asiakastarpeen mukaan. Lisätietoa 3G-verkon poistumisesta löydät osoitteesta https://elisa.fi/3g/.

Lisätietoja:

Elisa viestintä, [email protected] , p. +358 (0)50 305 1605

Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Olemme tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden sekä 5G:n edelläkävijä. Tarjoamme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja, kansainvälisesti yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Vodafone ja Tele2. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Liikevaihto 2022 oli 2,1 miljardia euroa ja henkilöstöä 5 600 yli 20 maassa. elisa.fi