04/12/2024 | Press release | Distributed by Public on 04/12/2024 03:24
Liikkuva Päijät-Häme 2030 -ohjelman ensimmäinen vuosi on takana. Ohjelma hyväksyttiin maakuntahallituksessa maaliskuussa 2023, minkä jälkeen se on ollut hyväksyttävänä kunnissa sekä hyvinvointialueella.
Ohjelman tavoitteena on saada päijäthämäläiset liikkumaan ja liikuskelemaan enemmän, sillä fyysinen aktiivisuus on vähentynyt kaikissa ikäryhmissä, ja liikkumattomuudesta on tullut kansantaloudellinen ongelma. UKK-instituutin laskelman mukaan Päijät-Hämeen liikkumattomuuden ja paikallaanolon kustannukset ovat vuosittain yli 120 milj. euroa.
Hallitusohjelmaan kirjattu Suomi liikkeelle -ohjelma antaa valtakunnalliset suuntaviivat liikkumisen edistämiseen kuluvalle hallituskaudelle. Valtio rahoittaa ohjelman mukaisia toimenpiteitä 20 milj. euroa vuodessa.
Liikkuva Päijät-Häme -ohjelma toimii hyvänä pohjana kansallisille sekä kansainvälisillekin rahoitusmahdollisuuksille. Ensimmäiset Suomi liikkeelle -ohjelman rahoitushaut ovat parhaillaan auki.
Kunnat voivat saada rahoitusta Liikkuva koulu -toimintamalliin sekä peruskouluikäisten liikuntaneuvonnan ja Move! polun kehittämiseen.
Kuntien on pystyttävä osoittamaan omarahoitusosuus hankkeen toteuttamiseen. Tämä voi kuitenkin olla monessa kunnassa haastavaa tiukan taloustilanteen vuoksi. Lisäksi hankerahoituksen ajoittuminen keskelle toimintavuotta vaikeuttaa erityisesti pienten kuntien mahdollisuuksia rahoituksen hakemiseen.
Yksi alusta lähtien Liikkuva Päijät-Häme 2030 -ohjelmassa mukana olleista toimijoista on Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU). Tällä hetkellä se vastaa harrastamisen, liikuntaneuvonnan ja olosuhteiden kehittämisprojekteista. PHLU:n aluejohtaja Mai-Brit Salo pitää koko maakunnan kattavaa liikkumisohjelmaa osoituksena yhteisestä tahtotilasta ja toimivasta yhteistyöstä.
Liikkuva Päijät-Häme 2030 -ohjelma on edennyt ensimmäisen vuoden aikana hyvin käytettävissä oleviin resursseihin nähden. Vuoden 2024 alusta ohjelmaa on viety eteenpäin Päijät-Häme - Suomen liikkuvin maakunta -hankkeella, jonka kotipesänä on Päijät-Hämeen liitto. Hankkeen tärkeä tavoite on varmistaa Liikkuva Päijät-Häme -ohjelman suunnitelmallinen eteneminen ja seuranta. "Vaatimustaso on korkealla, sillä tavoitteena tulla Suomen liikkuvimmaksi maakunnaksi", toteaa hankkeen projektipäällikkö Saila Juntunen.
Maakuntahallituksen puheenjohtaja Pekka Komu näkee erityisenä mahdollisuutena tavoittaa ohjelma- ja hanketyön avulla terveytensä kannalta liian vähän liikkuvat.
Saila Juntunen
projektipäällikkö
Päijät-Häme - Suomen liikkuvin maakunta
p. 044 077 3002